Eilen illalla seurakuntatalolle kokoontui nuoria kiirastorstain viettoon. On ollut tapana viettää kiirastorstaina Rakkauden ateriaa, jossa pestään jalkoja, syödään yhteinen ateria ja vietetään ehtoollista.

Minun tehtäväni oli pestä nuorten jalkoja. Pidän siitä tehtävästä, koska ylpeälle luonteelleni  on helppoa unohtaa, että minut on kutsuttu palvelijan hommiin. Jalkojen pesun koen jonkinlaisena kilvoitteluna, haasteena. Uskallanko, kehtaanko, voinko?

Palvelijan tehtävästä tuleva ilo on niin suuri, että en osaa sitä sanoin kuvata. 

Keskellä yötä heräsin kovaan selkäsärkyyn. Vasenta puolta ristiselässä veti ja kiristi. Ei siihen auttanut särkylääke, ei kävely, ei venyttely, ei erilainen nukkuma-asento. Selkää särki eikä uni tullut enää. 

Silloin ymmärsin, että olen ylittänyt jonkun kynnyksen. Jeesus käski meidän seurata hänen esimerkkiään, mutta Jeesus oli nuori mies, vain vähän yli 30-vuotias eikä hänellä vielä ollut selkäkremppoja. Lähes 50-vuotiaat naiset eivät pysty samaan kuin 30-vuotiaat miehet.

Millainenkohan Jeesus olisi ollut vanhana?