hanki koira.

En tiedä montaa asiaa, mikä tekisi ihmisen sielulle niin hyvää kuin koira. 

Mitä  koirassa on sellaista, joka ravitsee ihmisen sielua?
1. Koira ilahtuu aina kun ihminen tulee kotiin. Kuka muu siellä kotona ryntää ovelle sinua vastaan eikä ole ilosta ja innosta pysyä nahoissaan?
2. Koira on aina vilpitön ja rehellinen. Koska se ei osaa puhua, se ei hämää sinua sanoilla eikä valehtele. Se ei juonittele eikä manipuloi.
3. Koira vie sinut ulos lenkille ja huolehtii myös fyysisestä kunnostasi. Koiran kanssa ulkona tutustut myös muihin ihmisiin.
4. Koiran helliminen ja silittely saa sinut rentoutumaan ja irtautumaan stressistä.
5. Kun sinulla on paha mieli, koira tulee viereesi, katsoo sinua ihmeissään ja suutelee (=nuolee) kunnes olosi on parempi.
6. Koiran yksinkertainen leikki muistuttaa, että elämäkin on kuitenkin aika yksinkertainen asia, jonka suuri ilonaihe voi olla sukka tai tohveli.

Ehkä kaikkein tärkeintä koirassa on sen vilpitön rakkaus. Se ei mieti, oletko kaunis tai menestynyt tai tehnyt kaiken sen, mitä pitäisi. Koira iloitsee sinusta juuri sellaisena kuin olet.

Avaa sydämesi koiralle ja ota vastaan sen ihailu ja hellyys. Huomaat, että alat itsekin katsoa itseäsi hyväksyvämmin ja lempeämmin.