Kun oli oppikoulun toisella tai kolmannella, osallistuin ensimmäisen kerran elämässäni keskusteluun, joka koski yhteiskunnallista epäkohtaa. 

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Historian tunnilla kuulin ensimmäistä kertaa naisasialiikkeestä. Hämmästyksekseni oli suuri, kun kuulin, että vajaa 100 vuotta aikaisemmin naisilla ei ollut oikeutta äänestää. Kertomus naisten taistelusta äänioikeuden puolesta oli minusta koskettava: näin mielessäni kuinka naiset järjestivät näyttäviä protesteja ja mielenosoituksia, kahlitsivat itseään julkisille paikoille, ja harjoittivat jopa suoraa sabotaasia kuten postilaatikoiden polttamista tai ikkunoiden rikkomista. Monet joutuivat jopa vankilaan toimintansa vuoksi.

Miten muutenkaan he olisivat saaneet äänensä kuuluville.

Meidän luokalla kaikki eivät kuitenkaan olleet naisasialiikkeen ihailijoita. Pojat paheksuivat noita rohkeita naisia. Heidän mielestään olisivat mokomat saaneet jäädä ilman äänioikeutta. Uskon, että poikien kommentit olivat ainakin osittain huumorilla sävytettyjä, kun he sanoivat miesten olevan naisia voimakkaampia, nopeampia ja älykkäämpiä, ja siksi paremmin soveltuvia päättämään. Maailman tärkeimmät kirjat olivat miesten kirjoittamia ja maailman parhaat kokitkin ovat miehiä.

Siinä oli jotain totuutta, mutta historia ei ollut antanut naisille samoja mahdollisuuksia näyttää mihin kaikkeen he pystyisivät. Ehkä pojat vain pelkäsivät oman elintilansa muuttuvan pienemmäksi, jos huomattaisi, että tytöt ovat yhtä älykkäitä tai nopeita kuin pojat. Tästä alkoi koululuokassamme kiivas väittely naisen asemasta, tasa-arvosta ja ihmisoikeuksista ja se väittely jatkui historian tunneilla koko kevätlukukauden kunnes lopulta opettaja kielsi meitä enää puhumasta koko asiasta..

Jotain noista väittelyistä jäi mieleeni elämään. Tajusin, että tasa-arvo ei ole mikään itsestäänselvyys. Jokainen ihminen, oli mies tai nainen, on taipuvainen ajattelemaan itseään ensin. Jokaisen ihmisen epävarmuus tai itsekkyys vaatii häntä pitämään omaa itseään, oman sukupuoltaan, oman kansallisuuttaan tai omaa rotuaan parempana kuin muita. Vain ihmisen järki ja omatunto saa hänet ottamaan toiset huomioon.

Ensi lauantaina vietetään kansainvälistä naisten päivää. Voidaan kysyä tarvitaanko sellaista päivää vielä nykyäänkin, kun naiset saavat jo äänestää ja Suomessa nainen on jopa päässyt korkeimpaan mahdolliseen yhteiskunnalliseen asemaan eli Tasavallan presidentiksi saakka.

Vastaus on, että tarvitaan. Kansainvälistä naisten päivää tarvitaan muistuttamaan siitä, taistelu ihmisten itsekkyyttä ja häikäilemätöntä oman edun tavoittelua vastaan ei ole vielä voitettu. Naisten päiväkin muistuttaa, ei vain naisten, vaan kaikkien heikommassa asemassa olevien huomioon ottamisesta.

Hyvää naistenpäivää! Juhlikaa, sillä työtä on vielä tekemättä.