Keskiviikkona pääsin päiväksi seuraamaan kirkolliskokouksen työskentelyä. Istuin kuuntelemassa puheenvuoroja ja juttelin ihmisten kanssa käytävällä verkkotyöstä.

Päivän lopussa oli kyselytunti, jossa edustajat saivat esittää kysymyksiä. Lopussa eräs edustaja monien puolesta kysyi onko kirkolliskokouksessa mahdollista palata joka-aamuisesta messun viettämisestä tavallisiin aamuhartauksiin. Hän perusteli ehdotustaan aikataulusyillä.

Jos mitataan puheenvuorojen määrällä, tämä oli ehkä koko päivän mielenkiintoisin asia. Kokoussalin takaosassa, jossa meitä oli virkamiehiä, korkeastioppineita tutkijoita ja toimittajia kysymykselle vähän naureskeltiin. Ehkä naureskelun takana oli ajatus, että suurten hankkeiden rinnalla kysymys kirkolliskokouksen hartauselämän muodosta on turha tai vähämerkityksinen.

Minä näin asian toisin. Kirkolliskokouksen hartauskeskustelu nosti näkyväksi kaksi kirkossamme vallitsevaa erilaista hengellisen elämän suuntausta. Ensimmäinen on se, jossa messu on kaiken keskus. Siinä keskitytään ehtoolliseen. Sakramentissa ja Sanassa Jeesus itse on ehkä selkeämmin läsnä kuin missään toisessa tilanteessa. Mitä useammin ehtoollista vietetään, sitä lähempänä Jeesusta ollaan. Messu on keskeisesti pappien toimintaympäristö.

Toinen hengellisen elämän suuntaus on sellainen, jota kutsun omissa ajatuksissani (rippikoulun) iltahartaushengellisyydeksi. Siinä hengellisen elämän perusrakennuspuita löydetään rukouksesta, hiljaisuudesta ja Raamatun sanan mietiskelystä. Jos puheita pidetään, ne kertovat omasta etsinnästä ja Jumalan johdatuksesta omassa elämässä. Tähän perinteeseen mielestäni läheisesti liittyvät hiljaisuuden viljely ja seurat. Tällaisessa hengellisyydessä papit ja seurakuntalaiset ovat tasa-arvoisia toimijoita. Joku voisi jopa kutsua tätä maallikkohurskaudeksi.

Kumpi linja kirkolliskokouksen, Suomen ev.-lut. kirkon ylimmän päättävän elimen nyt tulisi valita? Kumpi on parempi tai aidompi tai alkuperäisempi tai oikeampi? Koska kirkolliskokous ei lue tätä blogia voin tehdä oman ehdotukseni. Katsotaan sitten tulevaisuudessa olisiko ehdotukseni saanut kannatusta.

Oikeastaan ehdotus, jota kannattaisin tuli jo siellä keskiviikon keskustelussa: vietetään messua maanantaisin ja perjantaisin ja pidetään tiistaina, keskiviikkona ja torstaina aamuhartaus. Tämä olisi kompromissi, jossa molemmat hengellisen elämän linjat olisivat tasavertaisina läsnä. Molempia tarvitaan.

Tämä kysymys hengellisen elämän linjauksista on minusta mielenkiintoinen siksikin, että työni liittyy hengelliseen elämään verkossa. Siellä ei voida jakaa ehtoollista eikä viettää messua kokonaan. Verkossa tehtävässä kirkon työssä ollaan siisä välttämättä, verkon rajoitusten vuoksi, tällä iltahartaushengellisyyden linjalla. Jos kirkolliskokous pitää omissä käytännöissään tätä linjaa messulinjaa vähäisempänä, on sillä vaikutusta myös minun työhöni.

Sitä paitsi, rippikoulun jälkeen nuoret sanovat, että rippikoulun paras juttu olivat rippikoulun iltahartaudet ja niiden vuoksi he tulevat mukaan seurakunnan toimintaan.