Työpaikkaa vaihtaessani pelkäsin, että katoan kokonaan bittiavaruuteen. Sen olen huomannut, että ajatukseni ovat jo paljon muuttuneet. Elämä seurakunnassa, sen arjessa ja erityisesti juhlassa, tuntuu kaukaiselta. Bloggaukseenkin tuli tauko, kun alkoi tuntua, että pitäisi kirjoittaa verkkomaailmasta eikä kirkosta. Ja kuka nyt sellaista minulta odottaisi.

On kummallista miten nopeasti tottuu uuteen elämänrytmiin. Suurin muutos on ollut tottuminen aamuheräämisiin. Eihän niissä olekaan mitään vaikeaa! Aikaisten aamujen koirakävelyillä on aivan mahtavaa. Ja työt tuntuvat sujuvan sekä aamulla että iltapäivällä.

Ennen minulle oli aivan sama teenkö töitä arkena vai viikonloppuna. Parissa kuukaudessa viikonloppuihin on jo syntynyt sellainen rutiini, joka ei olisi mahdollinen, jos olisin töissä. Jokaiselle viikonlopun päivälle ja illalle on omat tekemisensä, vaikka väliin kyllä mahtuu satunnainen elokuva tai sunnuntainen kirkossakäynti. Tällä hetkellä vapaista viikonlopuista luopuminen tuntuisi vaikealta.

Ehkä oma osuutensa on myös sillä, että maanantai on usein jännittävä ja mielenkiintoinen työpäivä. On kokouksia ja tapaamisia, jotain yhteistä. Loppuviikkoa kohti on enemmän matkoja ja yksinäistä puurtamista. Ylityöt otetaan usein takaisin perjantain vapaa-aikana eikä silloin edisty mikään työasiakaan.

Olen myös oppinut uusia asioita: pohdin onko työmme virtuaalista vai ei, mutta varmasti siihen sisältyy vahvaa etäläsnäoloa. Verkkopalveluja suunnitellessa ei riittävästi oteta huomioon ylläpitoon kuluvaa työaikaa ja resursseja. Tulevaisuuden viestinnässä keskeistä on vuorovaikutus - blogi jota ei kommentoi kukaan on vain hukkaan heitettyjä bittejä.

Ja siinäpä on uusi missioni: rohkaisen, opetan, kehotan - kommentoikaa toisianne!