Richard Dawkins on kaikesta huolimatta ymmärtänyt jotain syvää ja aitoa uskonnollisen uskon luonteesta. Hän kritisoi (s. 118) Pascalia, joka sanoi, että ihmisen kannattaa uskoa Jumalaan, koska loppupeleissä siinä saattaa olla vähemmän menetettävää.

Dawkins kirjoittaa: "Tässä väitteessä on kuitenkin selvästi jotakin kummallista. Usko ei ole asia, jonka voi päättää poliittisin perustein. Ainakaan minä en voi tehdä sitä tahdonalaisesti."

Jotain syvästi totta on tässä lauseessa. Usko ei ole asia, jonka voi vain päättää. Olen vuosien varrella tavannut monia ihmisiä, jotka ovat ilmaisseet syvän toiveensa, että voisivat uskoa. Jos usko olisi asia, jonka voi päättää, he olisivat sen päätöksen jo tehneet. Tai he todennäköisesti olivat jo tehneet sen päätöksen ja huomanneet, että se ei toiminut. Usko ei siis ole päätös.

Toisaalta, olen eräässä elämänvaiheessa itse päättänyt lakata uskomasta. Sekään ei onnistunut. Huomasin päätöksestäni huolimatta aina silloin tällöin, ennen kuin ehdin estää itseäni, huokaisevani rukouksen Jumalalle. Usko oli minussa eikä lähtenyt pois. Olen kuullut myös muista, joilla on samantapainen kokemus. Eräs ystäväni kertoi, kuinka hän ei tullut uskoon vaan usko tuli häneen.

Uskominen ei ole kriittisen ajattelun vastakohta. Ajattelu on lahja, jonka olemme saaneet (Jumalalta tms.) ja uskon, että meidän tulee käyttää ajattelun lahjaa tehokkaasti ja aktiivisesti. Meidän ei tule pelätä sitä, mihin ajattelu meidät johtaa. Ja tottakai se johtaa meidät kyselemään myös onko Jumalaa, jos Jumala on, millainen hän on ja miten hänestä saa tietoa. Ajattelu johtaa meidät epäilemään voiko Jeesuksen kuolema todella tuottaa meille anteeksiantamuksen ja onko ylösnousemus todella tapahtunut. Järki tulee aina epäilemään näitä ja muita kristillisen opin kohtia. Aina. Vaikka ihminen olisi kuinka uskovainen.

Usko on kokemukseni mukaan lähellä ihmettelyä. Vaikka järkeni epäilee monia asioita, se ei estä minua ihmettelemästä niitä. Usko muuttaa epäilevät kysymykseni muotoon "Voiko todella olla, että...?" Jouluna pysähdytään ihmetellen seimen ääreen: "Voiko todella olla, että Jumala tuli ihmiseksi pienessä vauvassa?" Pääsiäisenä ihmetellään: "Onko Jeesus tehnyt tämän kaiken minunkin puolestani?" 

Usko ei ole pelkkää lepoa ja turvautumista vaan se myös on dynaaminen jännite ja viiltävä ristiriita. 

Richard Dawkins on mielestäni epälooginen. Hän tiedostaa, että ihminen ei voi päättää uskoa. Kuitenkin hän on kirjoittanut kirjansa, että rationaalisin perustein ihmiset päättäisivät lakata uskomasta Jumalaan tai hänen olemassaoloonsa.

Ihmettelen sitäkin.