Tänään minua haastettiin kertomaan julkisesti blogissani, miten tulin aloittaneeksi bloggaamisen. Sen verran yllytyshullu olen, että pakkohan tuohon haasteeseen on vastata.  

Ensimmäinen kerran bloggasin elokuussa 2006. Sinä vuonna pari ystävääni oli hakenut kirkkoherran paikkaa kahdesta eri seurakunnasta ja seurasin vaalityön etenemistä tarkasti. Kumpikin todella halusi uuteen tehtävään ja kampanjoinut ankarasti sen hyväksi. Yhtenä osana kampanjaa kummallakin oli oma blogi, jossa kirkkoherrakandidaatti esitteli ajatuksiaan erilaisista ajankohtaisista asioista.

Kumpikin ystävistäni oli älykäs ja keskusteleva henkilö, jolla oli voimakkaita mielipiteitä. Se ei kuitenkaan näkynyt kummankaan blogissa ja koko blogi tuntui minusta falskilta. En voinut olla epäilemättä kirjoitusten rehellisyyttä ja vilpittömyyttä. Jos blogin tarkoitus on edistää hakijan X  pääsyä kirkkoherraksi, voiko hän oikeasti sanoa mitä ajattelee? 

En voinut kieltää ajatusta, että tuollainen asetelma saa aikaan vähintään itsesensuuria, jossa vältetään kirkkopoliittisesti arkoja aiheita tai ristiriitoja herättäviä kysymyksiä. Pahimmassa tapauksessa joku kampanjaa tukeva hyvä ystävä saattaisi ehdottaa korjauksia kirjoituksiin tai poistaa niitä ehdokkaan sivuilta.

Kuvittelin (ja edelleen kuvittelen), että on mahdollista, että itsekin joskus haen kirkkoherran virkaa. Halusin aloittaa blogin kirjoittamisen jo hyvissä ajoin niin että sellaisen tilanteen eteen tullessa blogi välittäisi aidon kuvan minusta ihmisenä ja ajatuksistani.

Nyt on tullut blogattua jo yli kolme vuotta. Alussa olin varovaisempi ja riitti itse bloggaaminen. Nykyään olen rohkeampi ja iloitsen lukijoista ja blogiin tulevista kommenteista. Kirkkoherran paikkoja en ole vielä hakenut enkä taida ihan lähitulevaisuudessa hakeakaan. Voi olla, että tieni kulkee bloggaamisen viitoittamaa sosiaalisen median tietä.