Palailin tänään vielä ajatuksissani viime viikolla pidettyyn synodaalikokoukseen ja selailin synodaalikirjaa miettien olisko jotain tärkeää jäänyt syrjään. Kimmo Ketolan artikkelissa Suomalaisten Spiritualiteetti vastataan kysymykseen, jota olen välillä yrittänyt jäsentää tuskan hiki otsalla: Mitkä ovat meidän luterilaisen spiritualiteettimme kulmakivet? Mikä on sen minimi?

Ja Ketola vastaa seuraavasti:

1. Jumalan sana. Se on luterilaisuuden hengellisyyden keskeinen ja tunnusomaisin piirre. Erityisen painoarvon saa kirjoitettu tai puhuttu sana ja Raamatun lukeminen.

2. Rukous. Katekismuksessa sanotaan rukouksen olevan "yhtä välttämätöntä hengelliselle elämälle kuin hengitys ruumiille". Lutherin käsitys rukouksesta on ennen kaikkea dialoginen, jossa Jumala itse on aloitteentekijänä.

3. Sakramentit: kaste ja ehtoollinen. Vaikka vain jälkimmäistä voidaan säännöllisesti harjoittaa, sillä ehtoollisen ajatellaan ruokkivan ja vahvistavan kasteessa alkanutta hengellistä elämää. 

4. Kutsumusetiikka. Kutsumuksen erityinen tarkoitus on ihmisten palveleminen, se toteutuu päivittäisessä elämässä ja voidaan käsittää erityiseksi hengelliseksi harjoitukseksi.

5. Sosiaalinen ja eettinen toiminta. Vaikka hyvien tekojen kautta ei saavuteta pelastusta, usko synnyttää halua tehdä hyvää. Voidaan sanoa, että erilainen hyväntekeväisyys- ja vapaaehtoistyö köyhien, syrjäytyneiden, pakolaisten ja erilaisten katastrofien uhrien auttamiseksi on tärkeä osa luterilaista hengellisyyttä.

Tälläinen karkea pelkistäminen auttaa näkemään mikä kirkon työn kehittämisessä on olennaista ja tärkeää. Nämä yritän siis pitää mielessä.