Kauhunsekaisin tuntein olen lueskellut Koivuniemen lahkon ihmeellisestä todellisuudesta useista eri lähteistä: Hesarin kuukausiliitteestä ja uutisista, blogeista ja jopa Koivuniemen vastineen hänen yrityksensä sivulta. Maitobaarista kuulin ensimmäisen kerran jo 1990-luvun alkupuolella, kun joku espoolainen kollega tuskaili ilmiön ja seurakunnan välistä ristiriitaa. On aivan varmaa, että Maitobaari ja Koivuniemen lahko ovat jättäneet pitkän jäljen espoolaiseen seurakuntaelämään.

Kaiken keskellä olen miettinyt sitä, milloin herätysliikkeestä tulee lahko. Kirkon arvostelu ei ole vaarallista ja herätysliikkeille tunnusomaista onkin juuri kirkon arvostelu yhdessä ja toisessakin asiassa. Jopa toisten uskon arvioiminen ja arvosteleminen jotenkin vielä kuuluu asiaan. Jokin raja menee kuitenkin siinä, kun aletaan ylpeillä omassa porukassa olevien uskon suuruudesta ja lujuudesta.  

Ja siihen syntiin on todella helppo langeta.