Olen tänä(kin) jouluna saanut paljon erilaisia joulukortteja: pidän niistä missä on lähettäjän kuva ja niistä, missä on jouluinen tervehdyksen sananen ja niistä, missä joku pieni henkilökohtainen viesti ja ystävien joulukirjeistäkin. Pidän myös virallisluonteisista joulutervehdyksistä. Jokainen niistä lämmittää sydäntäni aivan omalla erityisellä tavallaan ja vahvistaa sitä, että jollain tietyllä paikalla olen ollut jollain tavalla merkittävä. 

Samalla joulukortit muistuttavat siitä, kuinka tänäkin vuonna oma joulukorttiprojektini jäi puolitiehen. Yhtään korttia en saanut valmiiksi ajoissa, että olisin voinut postittaa sen halvemmalla hinnalla postin punaisessa pussissa. Ajattelin, että minulla onkin sitten vain ensimmäisen luokan ystäviä, koska joulukortit lähtivät ensimmäisen luokan postissa.

Siis joidenkin ensimmäisen luokan ystävien kortit lähtivät ykköspostissa. Muutamien tärkeiden ihmisten osoite oli hukassa tai jokin muu tieto puutteellinen - ja niinpä muutama kortti edelleen odottaa postiin pääsemistään. En ehkä kehtaa enää niitä lähettää, mutta toivoisin, että nuo ihmiset saisivat kuitenkin jotenkin tiedon kuinka tärkeitä he ovat minulle tämän vuoden aikana olleet.

Samalla olen tullut siihen johtopäätökseen, että joulukortti on aivan aliarvostettu muistamisen muoto. Niiden lähettäminen ei ole mitään rutiinia vaan ystävyyden ja rakkauden teko. Joulukorttien lähettäminen vaatii ihmiseltä sitoutumista monivaiheiseen prosessiin: ensin hankitaan kortit tai askarrellaan ne itse, sitten tehdään lista vastaanottajista ja tarkistetaan, että osoitteet ovat oikein. Sen jälkeen kirjoitetaan osoitteet kuoriin, hommataan postimerkit, liimataan ne ja vielä lopuksi viedään kortit postiin. Minulle jokainen työvaihe on joulukiireiden keskellä haastava. Arvostan jokaista saamaani joulukorttia paljon, koska näen sen takana sitoutuneen ystävyyden teon.

Kiitos siis korteista, ystävät ja tuttavat.