Kenen kanssa hengaat, määrittelee sen miten tulkitset Raamattua.

Sain juuri luettua loppuun A.J. Jacobsin pari vuotta sitten ilmestyneen kirjan Raamatullinen vuosi. Jacobsin pyrkimys on elää vuosi noudattaen Raamatun ohjeita mahdollisimman kirjaimellisesti. Vuoden aikana hän on yhteydessä useisiin erilasiin juutalaisiin ja kristittyihin ryhmiin, jotka myös pyrkivät seuraamaan Raamattua kirjaimellisesti. Yhtenä, ja minun mielestäni merkittävänä, lopputuloksena kaikesta A.J. Jacobs toteaa, että kukaan ei voi elää noudattaen kaikkia Raamatun ohjeita, vaan jokainen joutuu tekemään valintoja.

Jacobsin kirja pitää yhtä omien havaintojeni kanssa siinä, että sillä kenen kanssa viettää aikaansa, näyttää olevan vaikutsta siihen, millä tavalla tulkitsee Raamattua. Homma ei siis mene niin, että ihminen ensin muodostaa käsityksensä Raamatusta jotenkin vapaasti, vaan että ensin tulee sosiaalinen ympäristö ja se muokkaa ihmisen Raamatuntulkintaa.

Sosiaalisen median yhteydessä on alettu puhua kuratoinnista. Kuratointi-termi tulee taiteen maailmasta, jossa kuratointi tarkoittaa sitä mitä kuraattori tekee: järjestää näyttelyjä eli valitsee taiteilijat ja järjestää rahoituksen, tilaisuuden markkinoinnin ja tiedottamisen, yhteydenpidon yms. Kuraattori ikään kuin suodattaa taiteen laajasta maailmasta yleisölle loogisen kokonaisuuden.

Samaa tapahtuu sosiaalisessa mediassa. Kiireinen ihminen ei pysty uutisvirrasta poimimaan enää itselleen merkittäviä uutisia. Sosiaalisessa mediassa (esim. Facebook, Twitter, IRC-Galleria, IRC) ihmiset suosittelevat toisilleen uutislinkkejä, jolloin voi saadat nopeasti ja tehokkaasti tiedon itseään kiinnostavista asioista (esim. 2009 ja 2010 piispanvaalien tulokset tulivat ensimmäisenä Facebookiin).

Raamattu on taiteen ja sosiaalisen median kaltainen jättimäinen järkäle, josta aloittelijan voi olla vaikea saada otetta. Ymmärtääkseen edes jotain, ihminen tarvitsee kuratointia. Kirkossa sitä on perinteisesti kutsuttu raamattuopetukseksi tai hengelliseksi ohjaukseksi. Siinä vanhemmat ja kokeneemmat kristityt opettavat nuorempia, asioihin perehtyneet tutkijat jakavat tietoaan tai saarnaajat antavat eväitä seurakunnalle.

Usein tämä sosiaalinen piiri, jossa raamatuntulkintatapa omaksutaan, syntyy rippikoulussa tai sen jälkeisessä nuorisotyössä seurakunnassa tai herätysliikkeen parissa. Voimakkaita vaikuttajia raaamatuntulkinnan kehittymiseen ovat ne, jotka tekevät työtä nuorten parissa.

Käynnissä olevaa keskustelua raamatuntulkinnasta ei siis voida jakaa vain kahteen puolueeseen: liberaaleihin ja konservatiiveihin. Kummassakin ryhmittymässä on monta erilaista raamatuntulkintatraditiota, joihin ihmiset ovat kasvaneet.

Kun pyritään jäsentämään erilaisia tapoja tulkita Raamattua olisi hyvä kysyä ainakin seuraavia kysymyksiä: 

  • Miten Raamattua käytetään? Millaisissa tilanteissa?
  • Millainen arvo Raamatulle annetaan puheissa, toiminnassa ja hartauselämässä?
  • Millaisia johtopäätöksiä Raamatun perusteella vedetään? Onko painopiste yksilössä vai yhteisössä vai yhteiskunnassa? Painotetaanko hartautta ja hengellistä elämää vai eettisiä kysymyksiä?

Jos raamatuntulkintatapa syntyy sosiaalisen vuorovaikutuksen kautta, se johtaa myös siihen, että oman raamatuntulkinnan muuttaminen on lähes mahdotonta. Oman raamatuntulkinnan muuttuminen vaarantaisi oman paikan sosiaalisessa yhteisössä eli seurakunnassa.

Toivoisin sydämestäni, että keskustelu Raamatusta muuttuisi juupas-eipäs –väittelystä sellaiseksi, jossa voitaisi avoimesti kysellä toisilta: ”Ai sinä tulkitset tätä kohtaa näin. Miksi ajattelet noin? Mitkä kokemukset ovat saaneet sinut ajattelemaan noin?”

Vai onko avoimuus liian vaarallista?