tiistai, 14. elokuu 2012

Blogini on muuttanut

Blogini uusi osoite on terhip.blogspot.com 


Toivottavasti tavataan siellä. 

sunnuntai, 22. huhtikuu 2012

Puhuu lampaiden kanssa



Viikon takaisella Saksan vierailullani muistin, että osaan jutella lampaiden kanssa. Lampaat oli jo päästetty ulos laitumelle, jossa ne söivät tuoretta, vihreää ruohoa. Tämä yksi yksilö, melkein vielä karitsa, oli eksnyt muista ja huuteli surkealla, vähän käheällä äänellä. Pakkohan sille oli vastata. Yritin parhaani mukaan imitoida sen valittavaa määkinää ja ilmeisesti onnistuinkin, koska se tuli minua kohti iloisemmin määkien. Ulkonäköni oli kuitenkin lampaan mielestä väärä ja se kääntyi mennäkseen pois. 

Olen kerran aiemminkin jutellut lampaiden kanssa. Olin seurakunnan järjestämällä nuorten matkalla perehtymässä Paavaliin. Pienellä laivalla seilasimme viikon verran Turkin rannikolla, otimme aurinkoa, uimme, keskustelimme, leikimme ja lauloimme. Ja tietenkin tutustuimme nähtävyyksiin ja kuvittelimme Paavalin kävelemässä siellä pölyisillä teillä ja seilaamassa rannikkoa pitkin. 

Yhtenä iltana laivamme ankkuroi pienen saaren rantavesiin. Saaresta kantautui villin rosmariinin tuoksu ja lampaiden määkinä. Varovasti kokeilin kuulevatko lampaat, jos minäkin alan määkiä. Kuulivathan ne. Ja ilmeisesti ymmärsivätkin jotain, sillä ne tulivat rannan tuntumaan ja vastasivat määkimiseeni kuin sanoen: "Yksi meistä on tuolla veden varassa. Miten saisimme hänet pelastettua?" 

Muistan vieläkin sen kummallisen tunteen, kun huomaa voivansa jotenkin alkeellisesti kommunkoida täysin toisenlaisen elävän olennon kanssa. En voi väittää, että olisi ymmärtänyt mitään siitä, mitä ne lampaat sanoivat, mutta ne ymmärsivät jotain siitä mitä minä sanoin. 

Olen nähnyt elokuvan hevoskuiskaajasta. Siinä on jotain hienoa, että joku osaa kommunikoida hevosen kanssa ja auttaa sitä. Lampaan kanssa määkimisessä taas ei ole mitään hienoa. Tai ei ollut, kunnes muistin, mitä kaikkea Jeesus sanoo lampaista ja paimenista. 



tiistai, 13. maaliskuu 2012

Some-ohjeet kirkolle


Jos minulta ei ole kysytty sata kertaa, koska kirkon sosiaalisen median ohjeistus valmistuu, niin sitten ei ole kysytty kertaakaan. Oletin kysymyksen kuihtuvan koulutusten alkamisen jälkeen, mutta niin ei käynytkään. Sen vuoksi viime vuoden keväällä päätettiin ryhtyä sitä ohjeistusta tekemään. Ohjeistuksen tarkoitus on tukea ja auttaa seurakuntia ja muita kirkon työyhteisöjä, kun he ottavat haltuun sosiaalista mediaa. Kirkossa ilmeisesti uskotaan, että kaikissa tärkeissä asioissa on selkeä ohjeistus ja ohjeistuksen olemassaolo kertoo, että asia on tärkeä. 

Uusi tie vai perinteen tie?

Ohjeistuksen tekemiseen arvelimme olevan kaksi tapaa: perinteinen ja uusi. Perinteinen tapa olisi ollut perustaa korkea-arvoisista asiantuntijoista koostuva työryhmä, joka olisi pitänyt kymmenen kokousta ja saanut aikaiseksi paperisen raportin. Uusi tapa olisi se, että tehtäisi sosiaalisen median ohjeistus käyttäen sosiaalista mediaa ja ottaen arjen asiantuntijat eli ne, jotka työssään käyttävät sosiaalista mediaa. Koska Hengellinen elämä verkossa -hankkeessa kukkii luova hulluus ja heittäytyminen (nuo kaksi kirkkohallituksen perusominaisuutta ;) ) päätettiin valita uusi tapa. 

Some ohjeistuksen työvälineeksi valittiin wikialusta (Purot-wiki) ja aloitettiin hommat. Kaikkia osallistavan työtavan nimenä on ”crowdsourcing”, joka kääntyy Suomeksi sujuvimmin joko joukkoistamiseksi tai  talkoistamiseksi. Koska talkoistaminen verkon kautta on uutta, päätettiin tehdä jotain tutullakin tavalla: järjestetään siis kolme seminaaria, joissa työntekijöitä rohkaistaan ja innostetaaan sekä wikiin että sosiaaliseen mediaan. Kaksi seminaaria on nyt pidetty ja kolmas tulossa. Lahdessa ja Jyväskylässä pidettyihin seminaareihin osallistui yhteensä yli 100 henkeä ja Suuntaviivat-wikiin on kirjautunut lähes saman verran ja anonyyminäkin voi kommentoida. 

Kohtuullista, mutta ei vielä loistavaa, arvioi HEV-tiimimme täällä Katajanokalla tähänastista toimintaamme.

Ensimmäinen versio valmis

Sosiaalisen median ohjeistus kuulosti meistä myös vähän hallinnolliselta ja siksi päätettiin, että tuloksen nimeksi tulee Sosiaalisen median suuntaviivat. Suuntaviiva on oikeastaan nuoli, joka ohjaa toimintaa ja liikennettä. Olemme saaneet paljon palautetta siitä, että kiellot ja rajoitukset eivät ole avuksi netissä seikkaillessa. Työntekijät tarvitsevat toimintansa tueksi ennemmin vinkkejä, vaihtoehtoja ja kevyitä positiivisia muistutuksia. 

Nyt näyttäisi siltä, että tuleva ohjeistus muodostuu kolmesta osasta: 1. Lait ja tietoturvaohjeet, 2. Suuntaviivat ja 3. Suosituksia / neuvoja. Ensimmäistä lukua emme voi muokata, toista varmasti muokataan vähitellen sosiaalisen median kehittyessä ja muuttuessa. Kolmas luku pysyköön aina avoimena niin että sen kautta leviävät hyvät ideat ja käytännöt ja tarttuu innostus.

Suuntaviivat-luku on jaettu tällä hetkellä neljän otsikon alle. Näistä otsikoista on jo tullut palautetta, että ne eivät oikein toimi. Otsikot ovat:
  • Ole valmis kohtaamisiin!
  • Ole aito!
  • Olet asiantuntija!
  • Olet työyhteisön jäsen!

Nämä otsikot eivät ole vielä lopulliset ja toisia otsikoita saa ehdottaa. Otsikoiden alla olevat ohjeetkin ovat vielä keskeneräisiä ja niiden loppuunsaattamiseen tarvitaan ehkä juuri sinun panostasi.

Nyt on kommentoinnin aika

Nyt kirkon sosiaalisen median ohjeistuksen ensimmäinen versio on wikissä kommentoitavana. Juuri nyt on kommentoinnin aika, jos haluat, että ohjeistuksesta tulee hyvä. Ole siis hyvä ja ota aikaa lukeaksesi ja kommentoidaksesi näitä suuntaviivoja, joihin esimiehesi tulee tulevaisuudessa vetoamaan. 

torstai, 26. tammikuu 2012

Palkittu hanke

Eilen sain ensimmäisen kerran ikinä julkisen palkinnon työstä. Se oli tärkeä ja merkittävä hetki. Palkinto on nimeltään Vuoden kristillinen mediateko ja sen myöntää Kristillinen medialiitto. Tänä vuonna palkinnon saajan valitsi Thorleif Johansson. Lisää voi lukea mm. Seurakuntalainen.fi:stä, Kotimaa24.fistä ja evl.fi/tiedotteesta, koska en aio nyt referoida jo muualla raportoituja faktoja vaan kertoa palkinnon herättämistä ajatuksista. 

1327582992_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Kuvassa Thorleif Johansson, minä, Hannu Majamäki ja Ulla Oinonen. Katso meidän ilmeitä :D 

Palkinto ja sen vastaanottaminen on herättänyt minussa kolmensorttista pohdintaa. Ensimmäinen liittyy tekemäämme työmäärään. Olemme Hengellinen elämä verkossa -hankkeessa nimittäin tehneet paljon töitä, tosi paljon töitä, jo kolme vuotta. Vaikka meillä on työaika, jonka pitäisi rajata työhön liittyvä puuhastelu klo 8-16 väliselle ajalle, ei se vaan toimi niin. Jos haluaa uudistaa kirkkoa, on tehtävä töitä virastoaikaan ja sen jälkeenkin. Iso laiva kääntyy hitaasti ja sen kääntäminen vaatii paljon voimaa. On myös jaksettava sitkeästi pitää ruori oikeassa asennossa, jotta homma jatkuu. 

Kuluneiden kolmen vuoden aikana olen nähnyt työtovereissani väsymistä, koska työtä näyttää olevan niin paljon. Yhdessä saatu tunnustus myös auttaa jaksamaan, antaa uutta intoa ja rohkaisee väsyneitä. Ja projekti päättyy tämän vuoden lopussa. 

Toiseksi tunnustuspalkinto oli mielestäni palkinto kaikille niille seurakunnan työntekijöille, jotka ovat eri tavoin heittäytyneet verkkomaailmaan ja alkaneet tehdä työtä siellä elävien ihmisten parissa. Kirkko kuuntelee ihmisiä muutamissa valtakunnallisissa palveluissa ja sitä kuuntelevaa kirkkoa edustaa verkossa n. 100 työntekijää, jotka ovat sopineet, että saavat käyttää jonkun verran työaikaa verkkotyöhön. Sen lisäksi todella monet kohtaavat ihmisiä esim. Facebookin chatissä. Ehkä verkkoa käyttää työssään jo n. 2000 työntekijää, joista valtaosa nuoriso- tai perhetyössä. 

Valtakunnallisissa verkkopalveluissa kuten Suomi24:fissä ja Facebookin Kirkko Suomessa -chatissa työskenteleminen on haastavaa ja antoisaa ja ehkä juuri moninaisuutensa vuoksi myös kuluttavaa. Työntekijät sielläkin väsyvät. Vaikka työ on vielä uutta, sinne tarvitaan koko ajan uusia työntekijöitä. Olisi tärkeää, että jokainen seurakunta kantaisi oman vastuunsa valtakunnallisista verkkopalveluista. Yhteydenottojakin tulee kaikkien seurakuntien jäseniltä. 

Ja kolmanneksi, mieleeni jäi eilisissä juhlapuheissa mainittu vastatuuli, jota HEV-hanke on joutunut kohtaamaan.  

Vastatuulta on ollut (ja tulee varmasti olemaan jatkossakin) monenlaista. Vastatuuli pukeutuu kyseenalaistamiseen, mitätöimiseen, teologisten perusteiden kyselemiseen ja huokailuun. Vastatuuli puhkuu sanomalla, että ei ole aikaa, on organisaatiouudistus ja rakennemuutos. Vastatuuli sanoo, että kohtaa mieluummin ihmisiä kasvotusten ikäänkuin netti ja kasvotusten olisivat vaihtoehdot. Niille, jotka haluavat tulla kohdatuksi verkossa, kasvotusten ei ole vaihtoehto. Vastatuuli huokaa työn raskautta ja vaativuutta. Vastatuuli sanoo, ettei voi vaatia sitä työkavereilta. Vastatuuli epäilee internetin tietoturvaa ja arvaa heti joutuvansa identiteettivarkauden kohteeksi. Vastatuuli näkee hallinnollisia esteitä ja budjettivarojen niukkuutta. Ja kun on ne seurakuntarajatkin.

Muutosvastarinta pukeutuu monenlaisiiin vaatteisiin. Arvostan ja kuuntelen sitä, koska sen nostamat kysymykset auttavat ehkäisemään suurimpiä ylilyöntejä ja huteja. 

Mutta silti olo on kuin olisi kolme vuotta roikkunut valtamerilaivan keulassa kasvot tuuleen käännettyinä. Saamamme tunnustus antaa energiaa jaksaa roikkua siellä edelleen. Kasvot edellä täysillä eteenpäin - edelleen. 

 

lauantai, 7. tammikuu 2012

Sarkastinen ja luterilainen - blogi, joka synnyttää oivalluksia

1325928112_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

 

Moni on kysynyt yleisesti ja myös minulta henkilökohtaisesti miten tehdään lukijoita kiinnostava hengellinen tai kirkollinen blogi. Kysymyksen taustalla kuultaa hurskas toive, että sellaisen resepti olisi helposti jostain löydettävissä ja sovellettavissa. 

Valitettavasti sellaista reseptiä ei ole. Uskovaisia, hengellisistä asioista tai kirkosta kiinnostuneita lukijoita on niin monia erilaisia, että yhtä toimivaa sisältökonseptia ei voi olla. On kokeillen löydettävä oma tyylinsä ja tapansa ja omat lukijansa.

Itse seuraan yhden pastorin blogia, joka kerta toisensa jälkeen saa minut oivaltamaan uutta, kyseenalaistamaan vanhaa. Tämä blogi huokuu aitoa ja vilpitöntä luterilaista hengellistä elämää. Kas tässä: Nadia Bolz-Weber ja Sarcastic Lutheran Valitettavasti suomalaisten blogien joukosta en ole löytänyt mitään, missä näin elävästi yhdistyisi teologia ja elämä. 

Nadia Bolz-Weber toimii pappina Denverissä, Coloradossa seurakunnassa, joka haluaa olla avoin kaikille ja on siksi ottanut nimekseen House for all sinners and saints

Viimeisimmässä kirjoituksessaan blogisti-pastori pohtii tarvitaanko kirkossa penkkejä, jotka jähmettävät tilan käytön yhteen tiettyyn malliin. Hänen seurakunnassaan penkkejä ei ole, vaan käytetään irtotuoleja. Alttari on sijoitettu keskelle huonetta ja tuolit voidaan järjestää sen ympärille aina sillä tavalla, joka messun viettämisen kannalta tuntuu järkevimmältä tai toimivimmalta. Penkit tuotiin kirkkohin vasta uskonpuhdistuksen jälkeen, kun ihmiset eivät jaksaneet kuunnella pitkiä saarnoja seisten. 

Olen usein kuullut seurakuntapappien pohtivan miten ihmeessä saisi seurakuntalaiset ottamaan aktiivisemman roolin messussa. Nadia Bolz-Weber on kehittänyt yhdessä seurakuntansa kanssa tavan, miten messusta tulee enemmän yhdessä tehty. Messuun tullessaan kirkon eteisessä on tarjolla 15-18 erilaista tehtävää, jotka ihmiset poimivat mukaansa messun käsiohjelman kanssa. Käsiohjelman kannessa siis selvästi sanotaan, että tämä käsiohjelman haltija esim. lukee päivän rukouksen tai tekstin. Nämä tehtävät seurakuntalaiset tekevät nousten seisomaan omalla paikallaan. Pastori itse kuitenkin huolehtii synninpäästöstä, saarnasta ja ehtoollisen asetussanoista. 

Huh millaista virkistävää vallattomuutta! Ja miten mahdotonta täällä meillä. 

Luterilaista identiteettiä voi vahvistaa lukemalla myös The Living Lutheran -blogisivustoa, joka on meikäläisen Kotimaa24-blogimetsän sisar, mutta huomattavasti vähemmän poleeminen. 

Miten siis luoda elävä ja toimiva kirkollinen/hengellinen blogi? Voisiko ottaa mallia sellaisista blogeista, joita itsekin mielellään lukee? Nadia Bolz-Weberin eilen julkaistu kirjoitus on muuten jaettu sosiaalisessa mediassa 1448 kertaa. Tämä on myös hyvä esimerkki siitä, miten tavallinen seurakuntapastori voi hyvän blogin kautta moninkertaistaa työnsä vaikuttavuuden.