Viime viikolla työntekijäkokouksessa sain 20-vuotismerkin. Helsingin seurakuntayhtymä myöntää tunnustusmerkkejä aina kun on tullut täyteen 10, 20 tai 30 vuotta. Tämä merkki pääsi yllättämään puskan takaa, sillä jotenkin luulin saavani sen vasta ensi vuonna.

Siitä kun aloitin työt Pakilan seurakunnassa ei todellakaan tunnu olevan vielä 20 vuotta. Työn aloittamisen tunnelmat ovat vielä aivan kirkkaana mielessäni: työhaastettelu juhannuspäivänä, ensimmäinen rippikoululeiri, josta lähetin kolme poikaa kotiin, ensimmäinen pappien työnjakokokous, jossa 8 kk:n ikäinen kuopukseni konttasi pöydällä työlistojen joukossa. Muistan tunnelman, valon ja tuoksut Pakilan kirkon pihalta. Muistan tutustumiskierroksen seurakunnan toimipisteisiin Pentti Kivimäen kanssa. Tuntuu kuin tuosta kaikesta olisi kulunut vasta hyvin lyhyt aika. Mutta miten paljon tuohon lyhyeen aikaan onkaan mahtunut.

Tätä virstanpylvästä mietiskellessäni huomasin, että näihin aikoihin on myös kulunut 30 vuotta siitä, kun aloitin opiskelut Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa. Muistan kirkkaasti kuin eilispäivän oman hämmennykseni ensimmäisessä tutor-ryhmän tapaamisessa, ensimmäiset kahvit yliopiston päärakennuksen kahvilassa, tunnelmat luennoilla. Muistan myös elävästi kuinka murskasin Maran varpaat Snelmanninkatu 5:n luentosalin puupenkin selkänojan ja istuimen väliin. Kurssikaverit ovat päässeet pitkälle. Kuuluisimmiksi ovat tulleet ehkä Anna-Mari Kaskinen ja Pekka Simojoki.. Tunnettuja ovat myös Risto Saarinen ja Matti Myllykoski. Monet muut ovat tehneet kunnioitettavaa työtä seurakunnissa ja jotkut ovat löytäneet tiensä lähetystyöhön. Nykyään yhteyksiä hoidetaan Facebookissa.

10 vuotta taas on kulunut siitä, kun elämääni tuli pieni ja karvainen ystäväni Napsu Napoleon, Coton de Tulear -koira. Napsu on kävelyttänyt minua (ja siskoani) varmasti satoja ellei tuhansia kilometrejä. Muistan aina kuinka innoissamme olimme, kun Napsu oppi hyppäämään sängylle. Sen taidon se osaa edelleen ja niinpä meillä on vuorot: minä nukun sängyssäni öisin ja Napsu päivisin. 10 vuotta on kuitenkin koiralle jo kohtuulllinen ikä ja vaikuttaa siltä, että Napsun vanhuus tulee pian. Näkö on heikentynyt ja voimat vähentyneet.

Päivämäärät ja virstanpylväät ovat sattumaa. Ei ihmisen elämässä tapahdu merkittäviä vain kymmenen vuoden välein. En kuitenkaan voi olla miettimättä, mikä elämässäni merkittävä muutos tai uusi alku tapahtuu tänä vuonna.