Eilinen kirjoitukseni kirvoitti heti kaksi kommenttia - kiitos niistä. Ette pysty mitenkään arvamaan kuinka paljon innostusta yksikin blogikommentti herättää tässä kirjoittajassa.

On totta, että useimmat mieluummin lukevat tekstejä ja kommentteja kuin kirjoittavat niitä. Itsekin teen usein niin. Erityisesti teen niin silloin, kun on todennäköistä että en pysty/ehdi/viitsi osallistua mahdollisen oman kommenttini herättämään jatkokeskusteluun.

Yksi näkökulma on kirkollisen/uskonnollisen keskustelun hankaluus. Osataanko kirkossa edes keskustella?

Kirkkoa on aina moitittu siitä, että sen viestintä on ylhäältä alas suuntautuvaa, saarnaamista. Messuun ja muihin seurakunnan tilaisuuksiin pyydellään lisää vuorovaikutteisuutta ja mahdollisuuksia muillekin kuin papeille puhua. Kun puhemahdollisuuksia on järjestetty, harva käyttää niitä. Odotetaan toisten puhuvan. 

Tämä sama kulttuuri näyttää vallitsevan ainakin kirkkoon liittyvissä blogikirjoituksissa. Saarna (koska pappien blogggaukset ovat sitä) kyllä luetaan ja sitä mietitään. Keskustelu käydään silloin oman pään sisässä tai sitten livenä niiden ihmisten kanssa, joita kohdataan. Bloggaajasaarnaaja ei saa palautetta tekstistään.

Toinen näkökulma liittyy blogikirjoittamisen vaikeuteen. Pitäisi osata kirjoittaa niin, että se herättää halun kommentoida tai vastata. Tätä taitoa vasta opettelen. Siksi aina kun onnistun kirvoittamaan lukijoista kommentin, olen saanut palkan kirjoittamisesta.