Viime päivien uutiset ja keskustelut ovat saaneet minut ärtymään. Kirkkoon kuulumisesta ja eroamisesta puhutaan niin teoreettisellä tasolla vaikka kysymys on mitä käytännöllisimmästä asiasta.
Viime viikolla virastopäivystyksessä törmäsin kahteen asiakkaaseen, joille oli tullut elämässä käytännön ongelmia kirkkoon kuulumattomuuden takia.
Ensimmäinen tapaus soitti puhelimella. Oltiin järjestämässä sukulaisen hautajaisia. Sukulainen oli eronnut kirkosta 20-30 vuotta sitten syystä, jonka oli unohtanut kertoa omaisilleen. Hautajaispäivä oli kiireinen päivä vainajan kodin alueen seurakunnassa eikä sieltä luvattu pappia. Malmin seurakunta oli viides tai kuudes seurakunta, johon sureva omainen soitti kerjäten jotain pappia siunaamaan vainajaa viimeiselle matkalle. Koko hautaansiunaamisen järjestäminen tuntui vainajan kostolta omaisille. Ikävä perintö.
Toinen tapaus käveli virastoon. Hän halusi liittyä takaisin kirkkoon erottuaan pari vuotta sitten. Oli pyydetty kummiksi. Vaikeina aikoina tukena ollut ystävä ei halunnut kieltäytyä tai ryhtyä epäviralliseksi kummiksi tai haltijakummiksi. Hä halusi olla kokonaisvaltaisesti tukemassa kasvavaa lasta ja hänen vanhempiaan. Sen parin vuoden aikana ei kirkollisverosta koituva säästö ollut näkynyt omassa taloudessa mitenkään. Ei oltu ostettu taidetta, matkusteltu tai tuettu hyväntekeväisyyttä. Nyt liityttiin takaisin. Menisi edes pieni raha johonkin hyväänkin tarkoitukseen.
Tässä vain kaksi käytännöllistä näkökulmaa kirkkoon kuulumiseen. Ehkä vielä tärkeämpi on kysymys identiteetistä. Monet sanovat, että he eivät tarvitse kirkkoa itsensä ja Jumalan väliin.
Kristittynä olemiseen on kuitenkin aina liittynyt ajatus kuulumisesta yhteisöön, seurakuntaan. Yhteisön ulkopuolelle jääneitä ei koskaan ole pidetty kristyttyinä. Olen sitä mieltä, että kristityn tulee kuulua johonkin seurakuntaan: luterilaiseen, helluntailaiseen, katoliseen, ortodoksiseen tms. Onhan noita erilaisia Jeesuksen seuraajien porukoita.
Kristillisten yhteisöjen ulkopuolelle jättaytyvien ei tulisi enää pitää itseään kristittyinä. Mielestäni tämäkin raja pitäisi tehdä ihmisille selväksi. Itse sitten päättävät millaisista aineksista identiteettinsä rakentavat.
